perjantaina, marraskuuta 25, 2016

Työ tekijäänsä kiittää


Miten tämä kirjoitus liittyy Black Fridayhin?
Ei mitenkään, paitsi että...

Black Friday on nimetty kai jo virallisestikin vuoden kovimmaksi kauppapäiväksi ja niin isot kuin pienetkin yritykset ja yrittäjät ovat oivaltaneet mahdollisuuden hyödyntää sitä.

Wikipedia määrittelee yrittäjän näin:
Yrittäjä on henkilö, joka yksin tai yhdessä muiden henkilöiden kanssa organisoi liiketoimintaa hänen itsensä tai jonkun muun havaitseman liiketoimintamahdollisuuden hyödyntämiseksi. Yrittäjä on organisoija, joka yhdistää raaka-aineet ja kyvyt tuotteiden ja palveluiden tuottamiseksi. Yrittäjä on riskin kantaja, henkilö joka sietää epävarmuutta.

Tämän vuoden aikana olen saanut kuulla ja lukea miten yhä useampi tuttava on päättänyt ryhtyä yrittäjäksi. Myymään palveluja, tuotteita, osaamista. Itsekin kuulun samaan joukkoon joka on hypännyt omaan kelkkaan ja vapaaseen liukuun. Mutta miksi? Miksi ryhdyin yrittäjäksi aikana jolloin mikään ei ole varmaa ja elanto on tiukassa. Syistä tuli yllättävän pitkä lista jonka sanoiksi pukeminen oli haastavampaa kuin uskoinkaan.

 Syy nro 1. Pidän työnteosta

Työn tekeminen määrittelee suuren osan minuudestani sen lisäksi se tietenkin tuo elannon, tuottaa mielihyvää, kohottaa itsetuntoa ja pitää jalat maassa. Olen kokenut myös ajanjaksoja jolloin ei ole ollut työtä ja tiedän mistä pidän ja puhun. Tiedän myös sen että loman jälkeen työ maistuu erityisen hyvältä ja toisinpäin. Ilman työtä ei pyhä erottuisi arjesta. Aloitin kokopäiväisen työnteon jo alle 20- vuotiaana, opiskelijaksi minusta ei ollut koskaan. Tekemällä olen oppinut uusia aloja ja asioita vuosien varrella ja olemalla täysillä mukana olen saanut aina valtavaa tyydytystä tekemästäni työstä.

Syy nro 2. Rakastan omaa työtäni

Rakastan juurikin tätä työtä. Koska yritykseni myy mainoslahjoja ja profiilivaatteita, asiakaskuntani kattaa laajasti erilaiset yritykset, teollisuudesta kosmetiikkaan ja kaikkea siitä välistä.  Jokainen päivä ja asiakas on erilainen. Rakastan uusiin ihmisiin ja yrityksiin tutustumista. Elän siitä tunteesta kun onnistun löytämään asiakkaan kampanjaan juuri sen oikean tuotteen myynnin tueksi.
Osa asiakassuhteista on todella pitkäikäisiä, useista on tullut ystäviä ja se on paras kiitos ammattitaidosta.

Syy nro 3. Yrittäjän vapaus

Oma yritys ja konttori kotona antavat vapauden tehdä töitä juuri silloin kun olen terävimmilläni, tänään aloitin klo 4.35. Tämä antaa myös vapauden lähteä lenkille keskellä päivää jos sattuu aurinko paistamaan tai siltä tuntumaan. 
Ajattelen isosti vaikka yrityksen nimi on Pieni Ideatalo. Kouluttaudun, markkinoin, haen parhaat toimittajat ja löydän omat asiakasryhmäni. Netti on täynnä ammattilaisten neuvoja erilaisista markkinointikanavista, kursseja on käyty ja koko ajan opin lisää. Olisi viisaampaa varmaankin jättää markkinointi paremmin osaavien vastuulle mutta tämä on liian kivaa.

Syy nro 4. En ole pahoillani työn tekemisestä

Työmäärästä en valita koska tunnen itseni ja tiedän että kun työpöytä ja kalenteri on täynnä, tämä rouva on liekeissä. Silloin kun töitä on vähän ja sesonki on hiljaisimmillaan, on vaikeaa saada tehtyä niitä pienimpiäkään hommia. 
Juu, kiroan kyllä kovaäänisesti toimittajantolvanoita, myöhästyviä rahteja tai vääriä toimituksia.
Kuulun facebookissa muutamiin yrittäjäryhmiin mutta valitus on turhankin yleinen vieras niissä. Verot, vaikeat asiakkaat, postituskulut, toimittajat...energiasyöppöjä.

Syy nro 5. En kadehdi muiden menestystä

Kadehtiminen vie energiaa yhtä paljon kuin valittaminen, joskus enemmänkin. Mielummin autan, suosittelen, verkostoidun ja ideoin yhdessä. Törmäsin keskusteluun jossa yrittäjä tarjoutui jakamaan eräästä tuotteesta saamansa ostoedun muiden yrittäjien kanssa. Keskustelusta muodostui raju, negatiivinen ja syyttävä. Suurimpana pelkona oli että etua tarjonnut yrittäjä sai tästä voittoa. Voiton tavoittelu on edelleen perisynti Suomessa.

Syy nro 6. Rohkeus menestyä

Jokainen uusi yrittäjä pohtii: "Uskallanko? Luotanko ammattitaitooni? Jaksanko tätä kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen?" On turhaa kuvitelmaa että starttirahalla saadaan helppo alku ja toimeentulo alkavalle yritykselle. Paljon varmempaa on tehdä kunnollinen, toimiva liiketoimintasuunnitelma ja pitää siitä kiinni. Tulot ja menot balanssissa on helpompi toimia ja luovuuskin saa lisähappea kun budjetti on kunnossa.

Syy nro 7. Tukiverkosto

Siellä se on, lujana, laajana ja luotettavana. Puhelimen tai lounastapaamisen päässä. Iso piiri ystäviä, yrittäjiä, asiakkaita ja toimittajia. Kuuntele ja tule kuunnelluksi. Opasta ja tule opastetuksi. Auta ja tule autetuksi. Suosittele ja tule suositelluksi. Älä ota jos et anna. Yhteisenä tavoitteena toimeentulo ja menestyminen jokaiselle.

JOS TÄMÄ KIRJOITUS HERÄTTI SINUSSA AJATUKSIA,
ole ystävällinen ja kommentoi tai
JOS OLET YRITTÄJÄ,
ole hyvä ja jätä esittely yrityksestäsi ja nettiosoitteesi kommentteihin.

Verkostoidutaan ja opetellaan tukemaan toisiamme.
--------------------------
Tässä vaiheessa perjantaita useimmat meistä ovat jo pistäneet koneet kiinni, mapit hyllyyn ja menomonot jalkaan.
Onhan tämä se virallinen THE PIKKUJOULU-viikonloppu!
(ja yks urpo täällä kirjoittelee työn merkityksestä itselleen)

Hauskutin tänään hyvää ystävää omilla "konsernin pikkujouluilla".

IDEATALON PIKKUJOULUISSA
- osallistumislista henkilökunnan ruokatilan seinällä täyttyy heti
- osallistuminen on 100%
- budjetti on rajaton
- tarjoilut on aina hyviä ja runsaita
- kukaan ei haasta pomon kanssa riitaa
- maanataina ei hävetä tulla töihin vaikka olisi
sammunut jo etkoilla työpaikan vessaan :)

Päivä on vielä avoin mutta juhlat on varmat!

OLENKO JOSKUS YKSINÄINEN?
En, mutta ikävöin avoimesti ihania työkavereita joita mulla on ollut vuosien varrella.
----------------------------
Nyt tämä yrittäjä pistää takan tulille, viinilasin huulille ja koneen kiinni.

Tässä vielä aasinsiltana Ideatalon Black Friday- tarjoukset
jotka ovat voimassa 9.12 asti.
Jos kiinnostuit, ota yhteyttä: info@pieni-ideatalo.fi

Hyvää pikkujouluviikonloppua !
Sanna










SHARE:

10 kommenttia

  1. Hyviä syitä sulla! Yrittäjyys kiinnostaa mutta hyvin vaikea on tietää mitä aloittais ja mistä. Noo, vielä ei ole aika, joten ehkä ajatukset muhivat ja pulppuavat siihen asti, että jotakin konkreettistakin syntyy. Kateudesta voisi sanoa useammankin sanasen mutta taidan jättää sanomatta. Itse ajattelen usein niin, että koirat haukkuu ja karavaani kulkee. :) Hyviä kulkureittejä sulle ja menestystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pieta, ja kiitos edellisestä kommentista, menin sanattomaksi.

      Poista
  2. Minä en ole koskaan halunnut yrittäjäksi. Kovasti ovat jotkut tahot pyytäneet pitämään esittelyiltoja, sanonut aina etten ole myyjä, ainakaan myyjä omaan piikkiin. Kaupassa voisin olla myyjä, koska tykkään olla asiakkaiden kanssa tekemisissä. No se on nyt myöhäistä.
    Mä nostan hattua sulle kun olet yrittäjä, ei siinä helpolla pääse.
    Hienoja asioita olet löytänyt kysymykseen: miksi ?
    Onnea myös tulevaisuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija, tämä tuntuu hyvältä juuri nyt :)

      Poista
  3. Ihanaa viikonloppua rouva ihana yrittäjä <3

    VastaaPoista
  4. Tosi hyvä teksti! :)

    Itse olen parin vuoden aikana muutaman kiertoreitin kautta onnistunut vihdoin löytämään sen oman juttuni yrittäjänä! Jos minun pitäisi kuvailla itseäni yrittäjänä, sanoisin olevani taiteilija, suunnittelija ja käsityöläinen. Käytännössä suunnittelen kaikkea hääkutsuista kalenterisivuihin ja blogibannereihin. Muiden ihmisten inspiroiminen on kaiken sen takana, mitä teen. En tiedä mitään parempaa. <3

    Koska olen introverttinä ihmisenä huono verkostoitumaan (mikä helmasynti yrittäjälle!), käytän tätä tilaisuutta hyväkseni vinkkaamalla omasta FB-sivustani. :) https://www.facebook.com/designsarandia

    Aurinkoista viikonloppua sinulle ja kaikille muille ihanille yrittäjille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että olet löytänyt, työ todella antaa niin paljon sisältöä elämään silloin kun se on mieluisaa ja jos sitä saa tehdä itselleen, vielä parempaa! Valoa joulun odotukseen Sari ja kiitos kun jaoit tietosi!

      Poista
  5. Kirjoitit yrittäjyydestä hienosti, tunnistan tuosta niin monta piirrettä isästäni sekä itsestänikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mankka, yritin tosiaankin löytää niitä positiivisia syitä ja ajatuksia miksi tätä teen. Tsemppiä jatkoon!

      Poista

© Pikkutalo. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig